Himolukija toivoi jo kolmannen pipon, jossa on korvaläpät. Jotkut fiksaantuu yhteen juttuun, toiset haluaa vaihtelua päähineisiin. Kumpaan kategoriaan kuulut?
(Lanka on Punta Yarnsin puuvillalankaa, samaa laatua kuin legopojan pipossa.)
(kuvat FinnishDesignShopin sivulta)
Voi Marimekko! Teit sen taas. Löysit Jenni Ropen, jonka maalauksellisia kankaita en voi vastustaa. Mekkomalliston takana taas on vähän vanhempi löytö, Noora Niinikoski. Kaksi ylintä mekkoa ovat puuvillasamettia ja alin eri kuosia oleva mekko on silkkiä. Jos jotain, niin suomalaista designia, haluan pakata mukaan ulkomaankomennukselle. Taidan pyörähtää huomenna Marikulmassa.. Harmi, että synttärit oli justiinsa..
Ja hei, onko siellä jonkulla jo joulu mielessä? Oli tai ei, niin käykää Kanelimaan arvonnassa. Jouluisia kortteja palkintona, mutta jos ei onni suosi, niin kortteja ym. on kaupankin.
Vihdoinkin sain hommattua magneetit keraamisten palojen taakse!
Kun hajottaa mukin, mitä tapahtuu kuitenkin todella harvoin, niin onko sen pakko olla juuri lempimuki. Jäi sentään toinen jäljelle, mutta oli kovin yksinäisen näköinen. Ulkomaille muutto oli mielestäni hyvä syy hankkia uusi Talonpoika-muki tilalle. Kävin eilen Okrassa ja siellä oli tasan yksi Riitta Talonpojan värikäs muki jäljellä. Mielessä oli toki oma rikki mennyt keltasävyinen, mutta koin silti, että tämä sininen oli siellä minua odottamassa.
Neuloin tämän pipon samalla kaavalla kuin viime talvena useamman villapipon. (Ensin ainaoikealla kaitale, se renkaaksi ja reunasta silmukoiden poiminen.) Tällä kertaa kaventelin kahdeksassa kohdassa ja vedin langan silmukoiden läpi, kun niitä oli 16 jäljellä.
Tupsu on kuulemma vauvamainen, mutta halusin kärkeen jotain keikkumaan ja väriä antamaan. Virkkasin ketjusilmukoita ja kokosin ne tällaiseksi… no, tupsuksi. 
Piti vain esitellä tupsu oikealla tavalla. “Tämä on sellainen Pelle Pelottoman pipohäkkyrä, jossa kulkee sähköä, kun väkkyrät heiluvat tuulessa.” Täydestä meni.
Lanka on Punta Yarnsin Punta Cotton Hand Painted.
Ei sentään Friscosta.
Hommahan menee Jenkkilässä näin: ensin katsotaan mihin kouluun halutaan lapset panna ja sitten ruvetaan etsimään asuntoa siitä koulupiiristä tai vieläpä juuri sen koulun läheltä. (Koska me menemme kesken lukuvuotta, ei ole tietenkään takeita pääsevätkö koululaiset samaan kouluun ollenkaan..)
Kun alue, tai alueet, alkavat hahmottua, voi miettiä muita reunaehtoja. Olisi kiva, että kodista pääsisi kävellen jonnekin, vaikka sinne kouluun. Tätä toivetta vähän siellä ihmetellään, mutta tosiasia on, että sellaiset talot ovat kalliimpia, joissa tämä toteutuu.. Vähän kauempana palveluista on isompia taloja isommilla tonteilla ja very nice neighbourhood. Epäilemättä, mutta tosiaan, kauppaan ei pääse kävellen. Yhtään mihinkään ei pääse kävellen. Monista kohteista luvataan 10 minuutin ajomatka kauppakeskuksiin sun muihin, mutta kaikki tietävät, että ne minuutit moninkertaistuvat ruuhka-aikoina.
Yhdestä talosta (puhumme siis vuokrataloista) jo innostuimme, perfect location, erinomaiset koulut ja tilaakin asunnossa vaikka vieraille. Kauan katselin kuvia ja mietin, että jokin mättää.. Onneksi hoksasimme: ei eteistä. Käsittämätöntä. Amerikkalaiset kun ovat yhtä kuin hall! Välittäjä ei pitänyt tätä ongelmana, mutta itse tiedän, että kun kuusihenkinen perhe levittää ulkokamppeensa suoraan olohuoneen parketille, niin jossain vaiheessa menee hermot.
Etsintä siis jatkuu. Aika lailla sika säkissä -kaupoista on kyse joka tapauksessa. Tästä tämä seikkailu alkaa.
uusi panta baby alpacasta ja mulberrysilkistä (Debbie Bliss, Andes)
maaseudun ruska aamupäivän auringossa